sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Joukkue SM-kisat käyntiin




Kauden 2017-2018 joukkuekisat avattiin 16.9. Loimaan Shakkikerhon osalta toisessa ja kolmannessa divisioonassa. Ykkösjoukkueen vieraaksi saapui Turun Shakinystävät ja kakkosjoukkue isännöi Hämeenlinnan shakkikerhon kakkosjoukkuetta.

Ykkösjoukkueen kokoonpanostamme puuttuivat Ularin lisäksi Aki ja Aleksei. Pasi on  myös päättänyt pitää taukoa ainakin tämän kauden, mutta koska 2-divisioonassa käytetään vain viiden pelaajan joukkueita porukkaa saadaan vielä hyvin kokoon. Kakkosemme oli puolestaan melko hyvin liikkeellä, kun Jarkko, Elias ja Asko ehtivät myös pelaamaan.

Turkulaisten ykkösjoukkueesta puuttuivat Antti ja Samuli Laato, mutta joukkueen taso riitti kuitenkin alemmillakin pöydillä 1950-tasolle joten luvassa oli tasainen ottelu. Pelit etenivätkin alussa tasaisissa merkeissä, Jari Järvelä uhrasi minua vastaan sotilaan ja sai korvauksena hyökkäysmahdollisuuksia Antti loi valkeilla espanjalaisessa asemallista painetta Juha Heinon sotilaita vastaan. Jukkis onnistui nappaamaan Markus Niemistä vastaan mustilla sotilaan, mutta valkea sai kuningattarellaan jonkin verran vastapeliä. Esa onnistui valkeilla sisilialaisessa ryöstämään sotilaan, mutta raskaiden upseereiden pelissä mustan aloite takasi melko pian tasapelin. Jannen Caro-Kann avausta vastaan Jyrkki Alkkiomäki valitsi Panovin hyökkäyksen, joka tuotti laudalla muunnelmalle tyypillisen eristetyn d-sotilaan aseman.

Ensimmäisenä päättyi tuloksellisesti Antin peli, jossa musta oli jo onnistunut tasoittamaan, mutta ajantarkistuksen kohdalla tuli paha virhe ja piste Antille. Pian myös Janne johdatti nappulansa voittoon. Hän oli onnistunut hajottamaan valkean kuningasaseman ja vahvan f4-ratsun avulla käynnistyi voittava hyökkäys. Pian tämän jälkeen minun ja Jukkiksen pelit sovittiin tasapeleiksi, jolloin Loimaalla voitto numeroin 2-0.



2. Divisioona lohko 3, ottelut 16.9.2017

LoimSK - TSY    2-0

Salo Tapio                    - Järvelä Jari                  ½-½
Nokso-Koivisto Antti          - Heino Juha                    1-0
Haapasalo Jukka-Pekka         - Nieminen Markus               ½-½
Auvinen Esa                   - Ranki Martti                  ½-½
Kaseva Janne                  - Alkkiomäki Jyrki              1-0






Kakkosjoukkueiden ottelun kärkipöydällä Lasse Lehtohalme uhrasi sotilaan keskustassa, mutta Jarkon kuningasasema näytti olevan kunnossa. Hetken kuluttua Jarkko unohti vastustajan painostuksen f5-sotilaaseen ja Rxg6 uhraus tuotti pisteen valkealle.Kolmospöydällä Elias valitsi Miro Hemmilän englantilaista vastaan daamigambiitin Tarraschin puolustuksen. Valkea vaihtoi ratsulla lähetin e6:ssa ja pelasi hetken kuluttua e4-murron. Syntyneessä taktisessa pelissä Elias onnistui voittamaan laadun ja sen jälkeen pelin. Tilanne oli tässä vaiheessa 1-1. Timo Kekeläinen oli kuningasintialaisella puolustuksella saanut voimakkaan aloitteen Markoa vastaan, mutta keskipelin kriittisissä vaiheissa Marko oli jo lähellä tasoitusta. Ajan käydessä vähiin, musta sommitteli kuitenkin värinsä voittoon. Nuori Toni Vainikka ryösti Eikalta keskustasta sotilaan, mutta muodostuneessa loppupelissä Eikalla oli hyviä tasapelimahdollisuuksia. Tasapeli katosikin vasta harmilliseen virheeseen sotilasloppupelissä, joka olisi ollut tasan sotilaan vähemmyydestä huolimatta. Viimeisenä päättyi Askon ja Ilpo Fage-Pintilän peli, jossa Asko oli sisilialaisessa mustilla ryöstänyt ensin yhden ja sitten useamman sotilaan. Hiljalleen valkean aloite väheni ja Asko voitti mielenkiintoisen torniloppupelin.


LoimSK 2 - HämSK 2    2-3

Hellström Jarkko              - Lehtohalme Lasse              0-1
Koivumäki Marko               - Kekäläinen Timo               0-1
Lehtinen Elias                - Hemmilä Miro                  1-0
Paasikangas Eino              - Vainikka Toni                 0-1
Havumäki Asko                 - Fager-Pintilä Ilpo            1-0



lauantai 16. syyskuuta 2017

Pikapelit 13.9.

Pikapelikisaan saapui tällä kertaa kuusi pelaajaa, joista Marko avasi syyskautensa. Normaalikävijöistä Jarkko ja Matti olivat tällä kertaa muissa riennoissa. Markoa vastaan pääsin englantilaisen kautta Maroczyn systeemiin, ja Markolta jäi vieraassa asematyypissä ratsu kiinni laudan keskelle. Askon kanssa pelasimme terävän Najdorfin, jossa Asko oli lähellä pelastautua kuninkaallaan turvaan keskustasta. Tiukin peli oli Iljaa vastaan, joka valkeilla pelasi tehokkaasti kuningasintialaista hyökkäystä. Marko sijoittui kakkoseksi voitettuaan Iljan heidän keskinäisessä pelissään.



Tulokset:
1. Tapio 5
2. Marko 3½
3. Ilja 3
4. Asko 2½
5. Aleksei 1
6. Harri 0



lauantai 9. syyskuuta 2017

Syyskuun ensimmäinen pikapelikierros



Syyskuun pelit aloitettiin seitsemän pelaajan kesken. Teemu pelasi ensimmäisen turnauksensa, ja näytti hallitsevansa pelinviennin myös nopeilla ajoilla, vaikkei pisteitä vielä paljon kertynytkään. Teemu joutui jättämään myös pari viimeistä peliä väliin. Syyskauden ensimmäisen turnauksen pelasi Aleksei S.

Tällä kertaa omat pelini sujuivat kahdella pöydällä kohtuullisen hyvin, ja pistemenetyksiä ei tullut. Kolmannen sijan otti Ilja, joka voitti neljänneksi sijoittuneen Jarkon.

Tulokset
1. Tapio 1 ja 2 6½/7
3. Ilja 5
4. Jarkko 4
5. Aleksei S. 3
6. Harri 2
7. Teemu 1
8. Matti 0


Tunnin pelit käyntiin 30.8

Syyskauden ensimmäisiin pitkiin peleihin ehti mukaan viisi pelaajaa. Niin ollen jouduin pelaamaan kahdella pöydällä Iljaa ja Harria vastaan. Jukka ja Asko ratkoivat puolestaan paremmuuttaan keskinäisessä pelissä.

Pelit
Tapio-Ilja 1-0, englantilainen
Harri-Tapio 0-1, lontoolainen
Jukka-Asko 0-1, sisilialainen
'

Lisäksi nuoria oli pelaamassa kolme kappaletta. Jaakko, Juho ja Teemu pelasivat varsin pitkät pelit niin, että Jaakko kamppaili kahdella laudalla toisia vastaan. Teemua vastaan aika ei riittänyt, mutta Juhoa kanssa peli päättyi tasan pitkän kaavan mukaan vain kuininkaiden jäädessä laudalle.

7+7 min pikapelit 23.8


Syyskauden toisessa pikapeli-illassa pelattiin 7+7 min ajoilla kuuden pelaajan turnaus.
Onnistuin kisan voittamaan, mutta Jarkko taisteli puolikkaan. Ilja puolestaan voitti Jarkon keskinäisessä pelissä, ja nousi kakkossijalle.

Tulokset:
1. Tapio 4½/5
2. Ilja 4
3. Jarkko 3½
4. Asko 2
5. Harri 1
6. Matti 0





Syksyn peli-illat käyntiin 16.8

Bowling 4 you-keilahallin avattua ovensa kesätauon jälkeen shakinpelaajia osallistui syyskauden ensimmäiseen kerhoiltaan seitsemän pelaajaa.

Kahdella pöydällä pelaaminen oli pitkän tauon jälkeen hankalaa, ja pelit päättyivät tappioihin Iljaa, Jarkkoa ja Harria vastaan. Voiton tiukassa kisassa otti Ilja, joka menetti puolikkaat Jarkkoa ja Tapio 2:ta vastaan. Jarkkoa jäi puolen pisteen päähän menetettyään koko pisteen Tapio 2:lle.

Tulokset:
1. Ilja 6/7
2. Jarkko 5½
3.Tapio 2 5
4. Tapio 1 4½
5-6. Asko ja Harri 2½
7-8. Matti ja Pertti ½