perjantai 29. tammikuuta 2016

Tunnin pelit 27.1.2016

Kaikki tällä kaudella tunnin peleihin osallistuneet pelaajat saapuivat tällä kertaa keilahallille. Olin myös syöttänyt pelatut pelit Sevilla-ohjelmaan, joten ensimmäistä kertaa tällä kaudella ohjelma järjesteli peliparit. Sevilla-ohjelma suostuu toimimaan, vaikka aikaisemmilta kierroksilta puuttui useita pelaajia ja itse olen pelannut kaksi peliä kolmella kierroksella.


Tällä kertaa mustat olivat voittoisia. Ainoastaan oma pelini Penttiä vastaan päättyi valkean voittoon. Siinäkin pelissä olimme ajautumassa eriväristen lähettien loppupeliin, jossa tasapeli olisi ollut todennäköisin lopputulos.

Peliparit ja tulokset, kuudes kierros:

Tapio-Pentti 1-0, kuningasintialainen puolustus
Juhani-Jarkko 0-1, unkarilainen avaus kääntövärein
Jukka-Elias 0-1, italialainen avaus
Harri-Eikka 0-1, kuningatarsotilaspeli, Lontoon muunnelma
Pertti - Aleksei R. 0-1, neliratsupeli
Aleksei S. - Asko 0-1, Richter-Veresov

Aleksei S:n ja Askon peli ratkesi melko nopeasti avauksen jälkeen. Askon Rf6-e4 siirto tarjosi lähettien vaihtoa Lg5xe7 siirrolla, mutta Aleksei S. ei tähän huomannut reagoida ja menetti upseerin. Jatkon Asko pelasi tarkasti eikä valkea päässyt enää peliin mukaan.

Aleksei R. teki Pertin asetelmaa vastaan tutun Rf6xe4 näennäisuhrauksen, jossa Rxe4:n jälkeen d5-haarukoi Re4:n ja Lc4:n. Pertti vastasi Lxd5:llä, jolloin Aleksei sai lähettiparin ja hyvän kehityksen. Jatkossa d3:sta putosi sotilas ja Aleksei johti mustat nappulansa nopeasti voittoon.

Juhani pelasi valkeilla varovaisesti, ja Jarkko sai avauksessa keskustan haltuunsa. Kääntöväri Philidorin puolustusta muistuttaneessa asemassa, Jarkon tilaetu ja painostus kuningasasemaan toivat nopeasti ratkaisevan mattiuhkauksen.

Jukka pelasi valkeilla rauhallisesti, ja Elias kävi vaihtamassa itselleen lähettiparin Rc6-d4-xe2 siirtosarjalla. Kevyitä upseereita vaihtui myös lisää, ja Jukka piti aseman lähellä tasapainoa. Elias onnistui tarjoamaan kuningattarien vaihtoa niin, että Jukka menetti sotilaan, Torniloppupelin Elias realisoi varmaotteisesti.

Harri pelasi Lontoon muuunelmaa, johon Eikka vastasi kuningatargambiitin tapaan. Asema oli hetken kuluttua 4.e3 Lf5-slaavilaista kääntövärein. Eikka sulki ensin daamisivustan c5-c4-siirrolla ja avasi hetken kuluttua keskustan e6-e5 siirrolla. Harri ei löytänyt omaa suunnitelmaa, ja Eikka paransi asemaansa hiljalleen. Loppupelissä Eikalle oli halussaan e-linja, aktiivinen kuningas ja painetta heikkoihin sotilaisiin f3:ssa ja c3:ssa. Harri luovuttikin aseman sotilaiden menetyksen edessä.

Pentti pelasi g3-kuningasintialaista Gallagherin muunnelman (a6-Re5-c5 ja mahdollisesti b5) tapaan. b5-siirron estämisen jälkeen c5-siirto jätti takasotilaan d6:een, mutta musta saattoi pelata d4-ruutua. Sain lähettiparin vaihtamalla ratsulla e6-lähetin, mutta mustan d4-ruudun vastapelin takia luovuin Lg5xf6 siirrolla toisesta lähetistä. Eriväristen lähettien määrittelemässä keskipelissä sain vaaleilla ruuduilla painetta ja voitettua sotilaan. Eriväriset lähetit kuitenkin vaikeuttivat sotilaan realisointia, ja olimme siirtymäisillään lähettiloppupeliin, jota ei valkea olisi voittanut kun Pentiltä loppui aika.

Tilanne: (4 p voitosta, 2 tasapelistä ja 1 häviöstä eli osallistumisesta)

Tapio 34/9 peliä
Jarkko 14/5
Eikka 13/5
Pentti 13/6
Elias 12/5
Jukka 10/6
Aleksei R. 9/3
Juhani 9/3
Harri 9/5
Asko 9/4
Pertti 7/4
Aleksei S. 6/5

Kuva 1. Juhani vs. Jarkko ja Jukka vs. Elias.

Kuva 2. Harri vs. Eikka.

Kuva 3. Pentti miettimässä.

Kuva 4. Aleksei S. vs, Asko.

Kuva 5. Pertti vs. Aleksei R.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Tunnin pelejä ensi keskiviikkona

Tammikuun pitkät pelit ovat vuorossa 27.1.2016

Turnaustaulukko, josta voi nähdä mahdollisia vastustajia.



Pikapelit 20.1.2016

Keskiviikon pikapeleihin ehti tällä kertaa seitsemän pelaajaa, joten pelasin jälleen kahdella pöydällä. Ajaksi valittiin tuttu 7+7 min,

Omat pelini pysyivät kohtuullisessa kurssissa, mutta muutama tasapeli ja aikahäviö Aleksei S:lle veivät pisteitä.

Tapio I 6/7
Aleksei R. 5½
Tapio II 5
Elias 4
Harri 2½
Aleksei S. 2½
Pentti 1½
Juhani 1

perjantai 15. tammikuuta 2016

7+7 min pikapelit 13.1

Vuoden 2016 ensimmäiset pikapelit pelattiin seitsemän osallistujan kesken. Pelasin kahdella pöytää, jotta saimme tasaparit. Useassa pelissä molemmat vastustajat onnistuivat pitämään pelin tasaisena, joten ajan käydessä vähiin pistemenetyksiä tuli.

Kisa olikin tavallista tiukempi, koska voittajatkin menettivät kaksi pistettä. Kolmatta sijaa jakoi 4½/7 tuloksella peräti kolme pelaajaa.

1-2. Jarkko ja Tapio 1 5
3-5 Elias, Pentti ja Tapio 2 4½
6. Eikka 3
7. Juhani 1½
8. Pertti 0

lauantai 9. tammikuuta 2016

Loimaan ykköselle niukka voitto ja kakkoselle tasapeli joukkueshakin sarjakierroksella


LoimSK I kohtasi lauantaina Helsingin Shakkiklubin (HSK) nelosjoukkueen. HSK:lla oli hieman varamiehinen joukkue, jossa pelaajien vahvuusluvut alkoivat 2000:n selopisteen läheltä ja päätyivät viitospöydällä 1700:aan selopisteeseen. HSK:n joukkueesta Tauno Turtiainen ja Reijo Taipale pelaavat aktiivisesti ja osallistuivat loppiaisena päättyneeseen Helsingin mestaruusturnaukseen.

Ykköspöydällä kohtasin Turtiaisen, joka pelasi valkeilla Caro-Kannia vastaan Panovin muunnelmaa. Valkea ei valinnut mustan kannalta kiusallisimpia jatkoja, ja onnistuin blokkaamaan valkean c3-d4 sotilaat. Valkea pystyi kuitenkin helposti suojaamaan sotilasheikkoutensa.

Kakkospöydällä Aki kohtasi Juri Blinovin lohikäärme-sisilialaisen. Rauhallisessa Le2-Lg5 muunnelmassa Aki näytti saavan keskustassa jonkin verran tilaetua ja aloitetta.

Kolmospöydällä Aleksei valitsi Matti Koskista vastaan slaavilaisen, johon valkea pelasi harvinaista Lf4-jatkoa. Avauksen myötä valkea sai keskustan, mutta Alekseilla oli korvauksena lähettipari.

Nelospöydällä Reijo Taipale pelasi Pasin englantilaista vastaan kuningasintialaista asetelmaa. Valkean hieman aikainen d5-eteneminen ei juuri antanut etua, ja hetken päästä pelattu c5-sotilasmurto johti vaikeuksiin. Musta pelasi Rd4, ja voitti c5-sotilaan. Pasi näyttikin joutuvan hankalaan asemaan.

Viitospöydällä Heikki Hänninen avasi kuningasgambiitilla, mutta joutui miettimään pitkään Kajtsun spesiaalimuunnelmaa vastaan. Valkea löysi kuitenkin teorian hyvänä pitämät jatkot, ja 6.d3 siirtoon Kajtsun pelaama 6...d5 johti daamien vaihtoon. Valkea jatkoi myös hyvin suojaamalla f5-sotilaansa g4-siirrolla ja sai jonkin verran etua.

Ensimmäisenä päättyi oma pelini, kun Tauno Turtiainen uhrasi a2-sotilaan tavoitteena saada daaminsa aktiiviseksi c7-ruudun kautta. Mustan daami aktivoitui kuitenkin myös, ja valkean lyödessä sotilaan e6:sta, musta torni siirtyi a5:n kautta tekemään torjumattoman mattiuhkauksen.

Seuraavaksi päättyi viitospöydän peli, jossa Kajtsu onnistui kääntämään tasapainon itselleen edulliseksi. Musta onnistui hajottamaan valkean f4-f5-g4 sotilasmuodostelman, ja aikapulassa valkea menetti sotilaan kuningassivustalta. Loppupelin Kajtsu realisoi nopeasti pisteeksi.

Pasin taistelu vaikeassa asemassa kolmospöydällä tuotti myös puolikkaan pisteen. Mustalla oli pitkällä edennyt b-sotilas, mutta valkean upseerit onnistuivat sekoittamaan pelinviennin. Tasapelistä sovittiin tilanteessa, jossa peli olisi päätynyt valkean tekemään ikuiseen shakkiin.

Olimme nyt varmistaneet tasapelin kahdella ja puolella pisteellä kolmesta pelistä. Aleksei oli painostanut mukavasti valkean keskustaa, mutta keskustaetenemiseen 26.d5 tapahtunut Dxe5-siirto johti vaikeuksiin. Valkea pääsi uhkaamaan paljastusshakkia Db3-siirrolla ja olisi saanut molemmin puolin tarkimmassa jatkossa jonkin verran etua. Kuten usein käy niin yksi virhe sai seuraukseen toisen, ja Aleksei joutui toivottamaan loppupeliin ollen tappiolla ratsun sotilasta vastaan. Valkea ei loppupelissä erehtynyt ja kavennuspiste HSK:lle.

Aki ei ollut keskipelissä löytänyt tehokkaimpia jatkoja  (22.exf6 tai daamienvaihdon jälkeen 33. Re4) ja mustan asema tarjosi loppupelissä tarpeeksi vastapeliä. Kaksiteräisessä loppupelissä musta uhrasi tarpeettomasti b-sotilaansa, ja Aki sai jälleen hieman etua. Musta sekoitti asemaa kuitenkin kekseliäästi uhraamalla laadun d5-sotilaaseen. Mustan aktiivinen torni kävi lyömässä h3-sotilaan, mutta asema säilyi kuitenkin tasapainossa. Akin vapaa b-sotilas kompensoi mustan g-ja f-vapaasotilaat. Musta vaihtoi aktiivisen torninsa, mikä selkeytti aseman pelaamista valkean kannalta. Jatkossa b-sotilas vaihtui mustan g-sotilaaseen ja pelaajat sopivat tasapelistä.

Tiukkojen vaiheiden jälkeen saatoimme siis todeta voittaneemme 2-1. EtVaS 2 oli voittanut lohkon toisessa kärkipelissä MatSK 4:n ja niin ollen Loimaa tarvitsee edelleen vähintään yhden pisteen viimeiseltä sarjakierrokselta maaliskuussa noustakseen seuraavalle sarjatasolle.

Kakkosjoukkue avasi pistetilinsä tasapelillä Åminneforssin Shakkikerhon vieraana. Marko toi tasapaellin tarvitun pisteen kärkipöydän voitollaan. Kakkosjoukkue päättää sarjakauden kotiottelulla Karjaan Uran kakkosjoukkuetta vastaan 6.2.2016.


2. divisioona lohko 2, ottelut 9.1.2016
LoimSK - HSK 4    2-1

Salo Tapio                    - Turtiainen Tauno              1-0
Nokso-Koivisto Aki            - Blinov Jurij                  ½-½
Rosi Aleksei                  - Koskinen Matti                0-1
Mellin Pasi                   - Taipale Reijo                 ½-½
Erlund Kaj                    - Hänninen Heikki               1-0




3. Divisioona lohko 7, ottelut 9.1.2016

ÅmSK - LoimSK 2    1-1

Nyman Leif                    - Koivumäki Marko               0-1
Pökelmann Thomas, ÅmSK        - Hellström Jarkko              ½-½
Holmberg Per-Erik             - Nummelin Jukka                ½-½
Kaskinen Tommy                - Havumäki Asko                 ½-½
Jönsson Patrick               - Paasikangas Eino              1-0