torstai 19. helmikuuta 2015

Pikapelit 18.2

7+7 minuutin pikapelit pelattiin tuttuun tapaan Bowling 4 you -keilahallin takkahuoneessa. Paikalle saapui seitsemän shakkaajaa, joten pelasin tuttuun tapaan kahdella pöydällä. Pelejä katsomassa poikkesi myös Forssassa vieraillut Samuli.

Omat pelini sujuivat kohtuullisen varmasti. Pahoja virheitä ei tullut ja ajankäyttökin pysyi hallinnassa. Selvisinkin kisasta kahdella tasapelillä, kun Eikka hyökkäsi tehokkaasti minusta ikuisen shakin ja Harria vastaan ajan loppuminen ja matin saaminen laudalle olivat sen verran yhtäaikainen tapaus, että tasapeli oli oikeudenmukainen tulos. Kolmanneksi nousi varmasti pelannut Jarkko, ja seuraavina Pentti ja toista kertaa peli-iltaan tullut Aleksei.

Tulokset:

1. Tapio II 6½/7
2. Tapio I 5½
3. Jarkko 4½
4. Pentti 3½
5. Aleksei 3
6-7 Eikka ja Harri 2½
 8. Juhani ½



Kuva 1. Ensimmäisen kierroksen pelit loppuvaiheessaan.

Kuva 2. Turnaustaulukko.

torstai 12. helmikuuta 2015

7+7 min pelit 11.2.

Helmikuun toiseen pikapelikertaan saapui aikuisten sarjaan kuusi osallistujaa, ja nuoret pelasivat kolmistaan keskinäisiä pelejä.

Uutena kasvona kerholle oli löytänyt Aleksei Slobodin, joka oli jonkin aikaa etsinyt shakkikerhoa Forssasta ennen kuin hänet oli keilahallille ohjattu. Aleksein kanssa ei kovin paljon vielä yhteistä kieltä shakin lisäksi löytynyt, mutta varmaan jatkossa venäjän ja suomen kieli alkavat molemmin puolin sujumaan.

Tulokset:
1. Tapio 5/5
2-3 Pentti ja Jarkko 3
4. Aleksei S. 2
5-6 Harri ja Asko 1





sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Loimaalle 0-5 kotitappio Tammer-Shakkia vastaan

Lauantaina 7.2 pelatussa I-divisioonan ottelussa loimaalaiset jäivät TammerShakin jyräämäksi. Erittäin vahvalla kokoonpanolla sarjapaikkaansa varmistamaan lähteneet tamperelaiset eivät jättäneet tuloksissa mitään sattuman varaan ja veivät 0-5 vierasvoiton.

Tamperelaisten ykkösjoukkue oli saanut omiin peleihinsä mukaan Latvialaiset suurmestarit Aleksei Shirovin ja Igor Kowalenko, joten kakkosesta ei juuri varamiehiä Sastamalassa pelattuun liigapeliin tarvittu.

Pelit lähtivät kuitenkin varsin tasaisena käyntiin, vaikka meillä kahta kärkipöytää lukuunottamatta oli vähintään 200 selopistettä takamatkaa. Ensimmäisenä vaikeuksiin näytti joutuvan Aleksei, joka oli käsitellyt Henri Torkkolan ranskalaista puolustusta valkeilla varsin omintakeisesti. Torkkola sai riistettyä lähettiparin, ja Alekseilta lipsahti kvaliteetti. Tästä seurasikin saman tien luovutus. g3-siirto Th3:n sijaan olisi vielä mahdollistanut pelin jatkamisen vain mustan pienin eduin.

Itse suostuin Jyrki Kytöniemen tasapeliehdotukseen, koska slaavilaisena alkanut peli alkoi yksinkertaistumaan keskipelissä. Olin laittanut toiveeni lähettipariin, mutta musta näytti saavan riittävästi vastapeliä b2-sotilaaseen.

Toiveemme pysyivät vielä jotekin koossa, kun Pasi ja Hannu Salokangas päätyivät tasapeliin Maroczy-sisiliaisen asemassa. Pasi uhrasi lähetin kahteen sotilaaseen valkean kuningasasemaan, ja olisi saanut joko ikushakin tai voinut jatkaa hyökkäystä epäselvin pelein.

Toiveet alkoivat hiipua, kun monimutkaiseen loppupeliin Antero Natrin jugoslavialaista puolustusta vastaan siirtynyt Kajtsu aliarvioi Rg5:n kiinnityksen.  Kiinnityksestä Natri voitti kaksi kevyttä upseeria tornista, mutta lisäksi hänen nappulansa olivat liian aktiivisia. Pian Kajtsu joutuikin kuninkaallaan mattiverkkoon ja lukemat 0-2.

Jarkko oli pelannut lontoolaista avaustaan Petri Pietarista vastaan varsin tasaisissa merkeissä, mutta joutui hieman heikentämään kuningasasemaansa. Sen jälkeen päädyttiin nelitorni-loppupeliin, jossa Pietarisella oli 3 vs. 2 enemmistö kuningassivustalla. Jarkon sotilaat olivat erillään f- ja h-linjoilla, ja Pietarinen eteni tehokkaasti omilla sotilaillaan f4:ään ja g5:een. Aseman puolustaminen oli vaikeata, ja musta saikin ratkaisevia uhkauksia torneillaan alariviltä ja voitti Jarkon sotilaat.

Olli Sisättö valitsi Ularia vastaan myös lontoolaisen 2.Lf4 avauksen, josta päädyttiin Caro-Kannin vaihtomuunnelman asemaan. Ular uhrasi b7-sotilaan, josta korvausta melko lailla riittävästi tulikin. Keskipelissä musta alkoi päästä jo niskan päälle, mutta taktiikoiden kasvaessa Ular ajautui aikapulaan. Lopulta valkean daami olikin jo kutomassa vaarallista verkkoa Ularin kuninkaan ympärille, mutta Sisättö toisti miettimisaikaa kerätessään aseman kolmannen kerran ja tuloksena tasapeli siirtojen toistolla.

Janne oli menettänyt keskipelissä sotilaan Jarmo Sorvaria vastaan. Sorvarin torni oli kuitenkin passiivisesti oman sotilaan edessä ja kun sotilas eteni b7-ruutuun asti, hän joutui siirtymään kuningassivustan 2 vs. 1 sotilasedun torniloppupeliin. Sorvari tarjosi tornienvaihtoa, johon Jannen ei olisi pitänyt suostua. Sotilasloppupelissä valkean g-sotilaan eteneminen johti valkean voittoon.

Aki oli joutunut keskipelissä hienoisiin vaikeuksiin Janne Mertasta vastaan. Daamigambiitin vaihtomuunnelman asematyypissä valkea sai lähettiparin ja pystyi kasvattamaan hiljalleen painetta. Aki puolustautui sitkeästi, mutta joutui lopulta laskemaan aseensa.

LoimSK - TammerSh 2    0-5

Lauk Ülar               - Sisättö Olli                  ½-½
Salo Tapio              - Kytöniemi Jyrki               ½-½
Nokso-Koivisto Ak       - Mertanen Janne                0-1
Rosi Alekse             - Torkkola Henri                0-1
Mellin Pa               - Salokangas Hannu              ½-½
Erlund Ka               - Natri Antero                  0-1
Kaseva Jan              - Sorvari Jarmo                 0-1
Hellström Jark          - Pietarinen Petri              0-1


Tappion myötä LoimSK:n säilymismahdollisuudet I-divisioonassa ovat enää vain teoreettiset. Suurinumeroinen voitto viimeisellä kierroksella ja muiden otteluiden sopivat tulokset johtaisivat vielä sarjapaikan säilymiseen.



Kuva 1. 1-4 pöydän pelit alkamassa. Etualalla Sisättö-Lauk.



Kuva 2. 5-8 pöytien pelit. Etualalla Hellström-Pietarinen.


Pikapelit 4.2.

Helmikuun ensimmäiseen pikapeli-iltaan ehti tällä kertaa vain neljä pelaajaa. He pelasivat kaksinkertaisen sarjan.

Pentti oli hyvässä vedossa ja otti voiton ilman pistemenetyksiä. Jarkko ja Harri jakoivat 2-sijan 50-prosenttisella tuloksella.


1. Pentti 6/6
2-3 Jarkko ja Harri 3
4. Pertti 0