lauantai 10. tammikuuta 2015

I- ja III-divisioonassa sarjakierros

Loimaan ykkösjoukkue ei onnistunut haastamaan vahvaa Shakkikerho Gardea Helsingistä. Garde voitti Shakkiareenalla pelatun ottelun selvin luvuin 5-1.

Garden ulkomaalaisvahvistukset Martin Zumsande ja Sergei Ivanov eivät tänään olleet vahvuudessa vaan Garde luotti tasaisuutensa riittävän ottelussa. Koska meiltäkin puuttui kärjestä Ular, molemmat joukkueet olivat hieman varamiehisiä.

Pelit alkoivat varsin tasaisen näköisenä, vaikka 4-8 pöydillä vastustajillamme olikin noin 100-200 pisteen seloetu. Ainoastaan nelospöydällä Pasi joutui nopeasti slaavilaisessa puolustuksessa vaikeuksiin Jukka Johanssonia vastaan. Valkea voitti f7-sotilaan ja Pasin kuningas jäi hankalasti keskustaan.

Aleksei uhrasi kolmospöydällä sotilaan Samu Ristojaa vastaan ja sai lupaavan näköisen hyökkäysaseman. Aleksei uhrasi tornin h7:ään, mutta mustalle löytyi puolustus. Ristoja antoi daamin tornista, mutta Aleksei oli lisäksi uhrannut jo kaksi upseeria, joten materiaali oli mustalle jopa edullinen.

Kakkospöydällä harvoin pelaava KvM Eero Raaste pelasi Akin sisilialaista vastaan rauhallisesti kuningasintialaista hyökkäystä. Ykköspöydällä vaihdoimme Mikael Nouron kanssa avauksessa kuningattaret nopeasti ja musta näytti saavan nappulansa riittävän hyvin peliin.

Viitospöydällä Kajtsu pelasi etenemis Caroa Tommy Ilmonia vastaan. Tässäkin pelissä edettiin dynaamisen tasapainon merkeissä. Kuutospöydällä Janne valitsin sisilialaisen puolustuksen Thomas Sandvikia vastaan, ja vaikka kuningassivustan kehitys oli hidasta Jannen asema näytti olevan kunnossa.

Seiskapöydällä Jarkko jatkoi lontolaaisena tunnetun 1. d4 ja 2.Lf4 muunnelman käyttöä. Vastassa ollut Ari-Pekka Tingander vastasi kuningaslähetin sivustoinnilla ja c5-siirrolla. Oikea-aikainen Db6 mustalta sai Jarkon myös pelaamaan daamin hieman hankalasti c1:een b2-sotilaan suojaamiseksi. Keskustavaihtoon cxd4 Jarkko vastasi Rxd4, jolloin musta sai keskustan haltuunsa. Marko pelasi kasipöydän englantilaisessa mustilla sotilaanuhrausjatkon Tomi Pönniötä vastaan. Korvauksena mustalle tuli lähettipari ja valkean kuningasaseman hienoinen heikentyminen.

Ensimmäisenä pelinä päättyi yllättäen ykköspöydän ottelu voittooni. Nouro teki varomattomasti pitkän linnoituksen, jolloin c-linjalla olleet kiinnitykset johtivat upseerin menettämiseen. Seuraavaksi Pasi joutui luovuttamaan kamppailunsa menetettyään jo useamman sotilaan. Kolmantena pelinä päättyi Raasteen ja Akin peli tasapeliin.

Loput pelit alkoivat kuitenkin kääntyä Loimaalle epäedullisiksi. Kajtsu menetti sotilaan ja laadun g1-b6 viistorivillä piileskelleeseen taktiikkaan. Tasavoimainen asema muuttui parilla siirrolla tappiolliseksi. Markon pelissä valkea oli vaihtanut upseeriin kolmeen sotilaaseen ja sotilasrintama oli aikapulaan joutuneella Markolle mahdoton pideltävä. Jarkko oli joutunut sitkeästä puolustautumisestaan huolimatta varsin ahtaaseen asemaan ja aikapulassa lipsahti daami. Janne sitä vastoin pakotti aktiivisilla nappuloillaan tasapelin, vaikka valkealla oli näennäisesti kahden sotilaan etu.

Aleksei oli onnistunut voittamaan yhden upseerin pitkälle edenneen sotilaansa ansiosta, mutta mustan torni+ratsu yhdistelmä pelasi hyvin yhteen Aleksein daamia vastaan. Menettäessään toisen sotilaan, Aleksei katsoi vastarinnan turhaksi, koska edes ikushakin hakemiseen ei mahdollisuuksia näyttänyt olevan.



II-joukkue kamppaili tiukasti Turun Työväen Shakin vieraana, mutta joutui taipumaan 2-3 numeroin. Voittoon yltivät Asko ja Elias.






Garde - LoimSK 5-1

Nouro Mikael - Salo Tapio 0-1
Raaste Eero - Nokso-Koivisto Aki ½-½
Ristoja Samu - Rosi Aleksei 1-0


Stockfelt Jesse - Lehtinen Elias 0-1


YouTubessa löytyy Toivo Pudaksen videoita, joissa mm.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti