keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pikapelit 19.12.

Joulukuun toiseen pikapeliturnaukseen osallistui 8 pelaajaa. Peliajaksi laitettiin jo perinteinen 7+7 min. Käytössä oli nyt kolmaskin digitaalinen kello, kun kokeilin tilaamaani Saitek-kelloa turnauksessa. Kello on hieman erityyppinen kuin DGT:t, mutta osoittautui kohtuullisen toimivaksi pikapelissä.

Pelit sujuivat ilman suurempia yllätyksiä. Onnistuin voittamaan kaikki pelini, mutta varsinkin Matiasta vastaan olin melkoisissa vaikeuksissa. Tornin unohdus ratsushakilla lyötäväksi koitui kuitenkin Matiaksen turmioksi. Marko puolestaan pelasi skandinaavista hieman tavallisesta poiketen ja joutui hankalaan asemaan. Pentilläkin oli mahdollisuutensa minua vastaan, mutta epäröinti parissa kohtaa keskipeliä johti huonompaan asemaan ja tappioon. Muissa peleissä Markon ja Matiaksen aikapulakamppailu päättyi molempien aikojen putoamiseen ja siten tasapeliin. Joose oli myös painostamassa pistettä Matiaksesta, mutta lipsautti upseerin loppupelissä ja Matias ehti melko pian tekemään matin. Kolmanneksi nousi varmasti pisteitä kerännyt Pena, joka menetti pisteen vain Tapiolle ja Markolle.

Tulokset:
1. Tapio 7/8
2. Marko 5½
3. Pentti 5
4. Matias 4½
5. Eikka 3
6. Asko 2
7. Joose 1
8. Erkka 0

Nyt shakkikerho siirtyy joulun viettoon ja seuraavan kerran pelaamme uuden vuoden puolella, 2.1.2013.

torstai 13. joulukuuta 2012

Pikashakkiturnaus 12.12. 2012

Keskiviikkona 12.12. pelattiin 7 min+7 min ajoilla pikapeliturnaus Bowling 4 You -keilahallin tiloissa. Alkuun osallistujia oli seitsemän, ja minun oli tarkoitus pelata kahdella laudalla, mutta Jarkko saapui juuri ennen turnauksen alkamista pelastamaan pälkähästä. Pelaajamäärä siis joulukuun ensimmäisen kerhoiltana oli kahdeksan.

Omalta osaltani pelit sujuivat mukavasti, turnauksen voitto tuli ilman pistemenetyksiä. Osassa peleistä pääsin sommittelemaan, mutta mukana oli myös tasaisia vääntöjä, jotka ratkesivat vasta loppupelissä.
Loppuvuodesta harvemmin kerholla käynyt Jarkko oli onnistunut pitämään pelikuntonsa korkealla ja ainoa häviö tuli viimeisellä kierroksella minua vastaan. Jarkon sijoitus toinen. Aleksei voitti viisi peliä ja sijoittui kolmanneksi viidellä pisteellä.
Neljännelle sijalle nousi Pentti neljällä voitolla. Harri nappasi viidennen sijan kahdella ja puolella pisteellä, tasapeli tuli Askoa vastaan. Lupaava juniorimme Joose pelasi tuttuun tapaan erittäin nopeasti, ja kahdella voitolla Joose sijoittui kuudenneksi. Asko sijoittui yhdellä voitolla ja tasapelillä seitsemänneksi. Tällä kertaa Erkalle ei pisteitä turnauksesta tullut, mutta Erkka on selvästi treenannut ja pelitaito jatkaa kohisten nousuaan.

Turnauksen sijoituksen ja pisteet:
1. Marko 7/7
2. Jarkko 6/7
3. Aleksei 5/7
4. Pentti 4/7
5. Harri 2,5/7
6. Joose 2/7
7. Asko 1,5/7
8. Erkka 0/7