sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lasten ja nuorten maaottelu Naantalissa 28.4

Tukholmalainen shakkikerho Schaksällskapet ja musiikkikoulu Lilla-Akademie vierailivat viime kesän tapaan valmennus- ja pelimatkalla Naantalin kylpylässä.

Suomalaiset juniorit pelasivat maaottelun 22 pöydällä ja pelejä kullakin pöydällä pelattiin neljä ajoilla 30, 20, 15 ja 10 min.
Ruotsalaisvieraat  pelasivat viime vuotta vahvemmin, mutta Suomi oli vielä voittoisa luvuin 39-29.

Forssan seudulta olivat pelaamassa Elias ja Joose Lehtinen sekä Tuomo  ja Jaakko Salo. Elias voitti kakkospöydällä ensimmäisen puolen tunnin pelin, mutta sen jälkeen 14-v ruotsalaisvastus oli vahvempi. Joose voitti 7-pöydällä vastustajansa puhtaasti 4-0. Tuomo ja Jaakko pelasivat kumpikin kaksi peliä, koska suomalaisilla oli pelaavassa kokoonpanossa 27 junnua. Tuomo joutui tunnustamaan nuoren vastustajansa taitavammaksi 0-2 luvuin ja Jaakko voitti kakkoskierroksen pelin ja pelasi tasapelin neljännellä.

Lisätietoja ja muutamia kuvia löytyy TuTS:n sivuilta Ilkka Norrin laittamana.
 TuTS:n sivut.
Tulokset pöydittäin.

Elias ja Joose osallistuivat myös Vilka Sipilän simultaaniin, mutta Vilka osoittautui vielä paremmaksi. Vilka pelasi kunnioitettavalla 32 pöydällä ja miinuslistalle tuli vain 3 tasapeliä.

Ykköspöydällä Eero Valkama ja Elias kakkosella. 

Yleisnäkymä hienosta pelisalista.

Jaakko valmistautumassa ensimmäiseen peliinsä kakkoskierroksella.




perjantai 27. huhtikuuta 2012


Pitkien pelien tuloksia 25.4.


8. kierros. Marko pelasi kahta pöytää tasaparien saamiseksi.
Kahdella voitolla Marko myös nousi pistetaulukon kakkossijalle ja aiheutti samalla Harrille kauden ensimmäisen tappion. Janne jatkaa puhtaalle pelille ja tuloksella 3/3.
Marko - Harri 1 - 0 Marko - Elias 1 - 0 Lauri - Tuomas 0 - 1 Eikka - Asko 0 - 1 Jukka - Pertti 1 - 0 Janne - Jarkko 1 - 0



Pisteet 8:n kierroksen jälkeen:

Harri 6½/8

Marko 5/6

Matias 3½/6
Tapio 3½/4

Jarkko 3/5

Jukka 4/8
Asko 4/8

Janne 3/3
Raimo 2/6

Pekka 1½/3

Elias 1/2
Juhani 1/2
Tuomas 1/3
Eikka 1/7

Pertti 0/2
Jari 0/1
Joose 0/1
Aleksei 0/1
Lauri 0/4

Jos jaetaan pisteitä seuraavasti:
voitto 4
tasapeli 2
pelaaminen 1
poissa 0

Pistetilanne olisi seuraava:

Harri 27 (8 peliä)

Marko 21 (6)

Matias 16 (6)

Asko 20 (8) 
Jukka 20 (8)

Tapio 14 (4)


Jarkko 14 (5)

Raimo 12 (6)

Janne 12 (3)

Eikka 10 (7)

Pekka 7 (3)

Tuomas 6 (3)

Juhani 5 (2)

Elias 5 (2)

Lauri 4 (4)

Pertti 2 (2)

Jari 1(1) 
Aleksei 1(1)
Joose 1(1)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Pikapelit 11/4

Keskiviikon pikapeleissä kahta pöytää pelanneella Markolle ei löytynyt vastusta. Kolmossijan nappasi tällä kertaa Juhani.
Pikapelit 11.04.2012 7

           Pisteet Sija

Marko 1      7,5    2
Marko 2       8     1
Jarkko        5     5
Eikka         4     6
Raimo        5,5    4
Elias         3     8
Juhani        6     3
Asko         3,5    7
Joose        2,5    9
Pertti        0     10

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Harjoituksia junnujen kanssa

Peliuraansa aloittelevien kesken ja vahvemman pelaajan pelatessa aloittelevaa vastaan on hyvä olla kaikilla nappuloilla pelaamisen lisäksi muitakin harjoituksia. Tässä muutamia esimerkkejä:

Pelkillä sotilailla pelattava "touchdown" opettaa sotilassiirot ja laittaa pelaajat kuitenkin miettimään. Vahvempi pelaaja voi arpoa nopalla tai muulla tavoin sotilassiirtojaan, mutta tehdä kuitenkin vaihdot harkintansa mukaan.


Voittaja on se, joka korottaa ensin sotilaan. Eli alla olevassa asemassa valkea on voittamassa.

Upseerit voivat taistella sotilaita vastaan ja yrittää lyödä ne ennen korottumista. Harjoitukset auttavat hallitsemaan upseerien liikkumista.
Daami kamppailee sotilaita vastaan ja yrittää lyödä ne ennen korottumista.

Ratsu yrittää lyödä tai pysäyttää sotilaat.

Shakkilinnan sivuilla on myös erilaisia harjoituksia, kuten pääsiäisshakki.

Myös paljon muuta harjoitusmateriaalia löytyy Koulushakki-sivuilta.

Kesän toimintaa

Elokuun ensimmäisenä keskiviikkona (1.8.) on tavoitteena järjestää peli-ilta Ronttismäen tehtaalaismuseolla.

Peli-illassa voidaan pelata turnaus tai simultaaniottelu sekä esitellä shakkikerhon toimintaa paikalle osuville vierailijoille.

Tietoa Ronttismäestä. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Huhtikuun alun pikapelit

Huhtikuun alkuun tarjosimme ensin kulttuuripassilaisille pientä johdatusta shakin saloihin. Ensimmäisellä kerralla Eliaksen lisäksi kaksi  muuta 3-4 luokkalaista löysi perille ja sai annoksen shakkikulttuuria. Toivottavasti seuraavilla kerroilla, joita Marko ja Asko isännöivät, riittää myös kävijöitä.

Pikapeliin 7+7 min ajoilla osallistui kymmenen pelaajaa, ja kenenkään ei tarvinnut poistua ilman pisteitä. Myöskään puhtaalla pelillä ei kukaan selvinnyt.

Marko oli varmalla pelipäällä ja selvisi kahdella tasapelillä. Oma kilpajuoksuni hyytyi tappioon Eliakselle, joka nappasi ensin keskustasotilaan eikä erehtynyt lopun terävissä käänteissä pitkälle edenneiden sotilaitteni painostaessa kuningasta.

1. Marko 8/9
2. Tapio 7
3. Harri 6
4-5 Raimo ja Juhani 5½
6. Elias 4
7. Eikka 3½
8. Joose 2½
9. Asko 2
10. Lauri 1




Kuva 1. Asko-Raimo ja Marko-Eikka pelit käynnissä.

Maaliskuun pitkät pelit

Työesteet veivät taasen pitkän pelin mahdollisuuden itseltäni, mutta paikalla oli kuitenkin mukavasti pelureita.
Kahdentoista pelaajan kesken ratkottiin paremmuus kuudessa pelissä. Harri kärsi ensimmäisen pistemenetyksensä tasapelissä Pekkaa vastaan.

7.kierros

Asko-Elias 0-1
Jukka - Joose 1-0
Harri - Pekka ½-½
Lauri -Marko 0-1
Aleksei - Janne  0-1
Eikka-Raimo 1-0


Pisteet 7:n kierroksen jälkeen:

Harri 6½/7

Matias 3½/6
Tapio 3½/4

Jarkko 3/4
Marko 3/4

Jukka 3/6
Asko 3/7

Janne 2/2
Raimo 2/6

Pekka 1½/3

Elias 1/1
Juhani 1/2
Eikka 1/6

Pertti 0/1
Jari 0/1
Joose 0/1
Aleksei 0/1
Tuomas 0/2
Lauri 0/3

Jos jaetaan pisteitä seuraavasti:
voitto 4
tasapeli 2
pelaaminen 1
poissa 0

Pistetilanne olisi seuraava:

Harri 26 (7 peliä)

Matias 16 (6)

Asko 16 (7) 
Tapio 14 (4)
Jukka 14 (7)

Jarkko 13 (4)
Marko 13 (4)

Raimo 12 (6)

Eikka 9 (6)

Janne 8 (2)

Pekka 7 (3)

Juhani 5 (2)

Elias 4 (4)

Lauri 3 (3)

Pertti 1 (1)
Tuomas 2 (2)
Jari 1(1) 
Aleksei 1(1)
Joose 1(1)