sunnuntai 18. marraskuuta 2012

LoimSK-KS-58 ja LoimSK III-PaimSK la 17.11

I-divisioona jatkui lauantaina 1. divisioonan ja 3, divisioonan peleillä Loimaan keskuskoululla klo 12:00 alkaen.

1-joukkueen vieraaksi saapui Helsingistä nimivahva KulttuuriShakki-58 (KS-58). Kultsa olikin saanut liikkeelle Jaakko Kivimäkeä lukuunottamatta koko ykkösporukkansa. Kun Loimaalta vielä puuttuivat nuorten MM-kisojen myötä Ottomar ja valmentaja Ular, oli odotettavissa kylmää kyytiä.

KS-58 pitikin ennakkosuosikin viittansa tukevasti harteilleen ja pelien päätyttyä jo kolmen tunnin jälkeen, taulukossa komeilivat tennisnumerot 0-6.

Itse onnistuin jotenkin pitämään suurmestari Jouni Yrjölän aloitteen kurissa bogo-intialaisessa. Yrjölän jätettyä avaamatta daamisivustalle toisen rintaman hän tyytyi ajan vähetessä tasapeliin. Aki menetti ranskalaisen Rubinstein -muunnelmassa (3...dxe4) Timo Tuomalaa vastaan lähettiparin ja joutui samalla ottamaan e3:een sotilaalla. Eripuoliset linnoitukset antoivat taktista väriä pelille, mutta mustan pelinvienti oli hallittua ja sotilaan ryöstö Akin kuningasasemasta oikea valinta. Aki sai muutamia uhkauksia, mutta mustan kuitattua ne pois, oli luovutus edessä.

3-pöydällä Ville Lehto jatkoi Aleksein slaavilaiseen Meranon muunnelmalla. Teorian mukaan edettiin, mutta Lb5-shakkiin Aleksei reagoi vaarallisesti Rd7-siirrolla, kun Ke7 tai Kf8 olisivat olleet parempia. Ville jätti Da4-kiinnityssiirron tekemättä, mutta säilytti silti etua. Monimutkaisessa keskipelissä valkean mahdollisuudet näyttivät koko ajan paremmilta, mutta Alekseillakin olisi ollut b7-h1 viistorivillä mahdollisuutensa. Peli ratkesi valkean eduksi Villen tehtyä tornin näennäisuhrauksen Td7+.

Nelosella Marko pelasi varsin hallitun Trompovskin Martti Laurenia vastaan ja sai pientä etua. Materiaalia vaihtui luonnollisilla siirroilla ja tasapelistä sovittiin loogisen pelin pääteeeksi. Viitos-pöydällä Kaj Kivipelto onnistui avaaman keskustan Pasia vastaan itselleen edullisesti. Pasin puolustustehtävä osoittautuikin pian liian hankalaksi.

Kuutosella Tero Sihvonen valitsi espanjalaisen Jänisch-gambiitissa harvinaisen 4.d3 Rce7 jatkon. Kajtsu jatkoi aluksi oikein, mutta päätyi sitten uhraaman lähetin kahteen sotilaaseen. Korvausta ei tullut riittävästi ja hiljalleen musta realisoi pisteen. Seiskalla Helge Ruotanen onnistui sulkemaan pelin itselleen edulliseksi ja ainoa avoin linja oli tukevasti Ruotasen hallussa. Janne oli kuitenkin sulkenut aseman niin, ettei valkea löytänyt keinoa edistyä. Ruotasen pelaama virheellinen uhraus johti siihen, että Janne sai daamistaan kaksi tornia ja upseerin. Valkea keksi kuitenkin uhrata vielä yhden upseerin saadakseen tosien vapaasotilaan ja monimutkaisessa asemassa Janne lipsahti siirron mattiin.

Kasilla Marko Koivumäki pelasi g3-kuningasintialaista Kimmo Katajaista vastaan. Muutamat väärät valinnat valkeilta (mm. c4xb5) aktivoivat Katajaisen nappulat ja Marko menetti keskipelissä laadun ja sitä myöten pisteen.


LoimSK - KS-58    0-6

Salo Tapio                    - Yrjölä Jouni                  ½-½
Nokso-Koivisto Aki            - Tuomala Timo                  0-1
Rosi Aleksei                  - Lehto Ville                   0-1
Grek Marko                    - Lauren Martti                 ½-½
Mellin Pasi                   - Kivipelto Kaj                 0-1
Erlund Kaj                    - Sihvonen Tero                 0-1
Kaseva Janne                  - Ruotanen Helge                0-1
Koivumäki Marko               - Katajainen Kimmo              0-1




Nuorten 3-joukkue kohtasi kokeneen Paimion Shakkikerhon. Nuorilla eivät pelit sujuneet parhaalla tavalla, koska sekä Tommi että Oskari menettivät upseerit lupaavissa asemissa taktiseen virheeseen. Markus nappasi kekseliäästi laadun Rg5-shakin myötä, mutta sitten f3-siirto päästi mustan takaisin peliin. Elias pelasi avauksen tarkasti, mutta lipsautti sitten kaksi sotilasta vastustajalle.

3. Divisioona lohko 6 ottelut 17.11.2012LoimSK 3 - PaimSK    0-5

Tuomola Tommi                 - Manninen Juha                 0-1
Nyman Oskari                  - Rautarinta Pentti             0-1
Nyman Janne                   - Kajanoja Kari                 0-1
Nokso-Koivisto Markus         - Tuomaala Osmo                 0-1
Lehtinen Elias                - Heikkilä Juhani               0-1









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti