perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kauden viimeinen pikapeliturnaus

Keskiviikkona 13.6. pelattiin Bowling 4 You -keilahallilla Forssan Shakkikerhon kauden viimeinen pikapeliturnaus. Keilahalli on kesällä kiinni puolitoista kuukautta, joten Shakkikerhokin pitää tuon ajan taukoa.

Viimeiseen turnaukseen saatiin pelaajia viisi joten Marko pelasi kahdella laudalla. Pitkän tauon jälkeen mukaan pelaamaan tuli myös Prwin, joka muisteli olleensa viimeksi Forssassa pelaamassa viisi vuotta sitten.

Tällä kertaa Marko ei ollut yllätettävissä, vaikka vastustajat pelasivat hyvin ja saivat Markon huonompiin asemiin. Aika teki kuitenkin tepposensa ja monissa peleissä Marko voitti vastustajan ajanylityksellä. Marko I ja Marko II siis jakoivat ykkössijan. Pekka pelasi tututun tarkasti ja voitti kolme peliä, sijoitus kolmas kolmella pisteellä. Askon voitti kaksi peliä ja piti Markoa myös tiukilla, ja sijoitus neljäs. Jarkon yksi voitto toi viidennen sijan. Prwin pelasi tervettä shakkia, mutta rutiinin puute käänsi pelit vastustajilla ja voittoja ei tällä kertaa irronnut, sijoitus kuudes.

Lopputulokset:
I-II 4,5p Marko I ja Marko II
III 3p Pekka
IV 2p Asko
V 1p Jarkko
VI 0p Prwin

Seuraavan kerran kerho kokoontuu pelaamaan kesätauon jälkeen syksymmällä keilahallin avauduttua. Tarkempi ajankohta päätetään myöhemmin ja ilmoitetaan Forssan Shakkikerhon sivuilla.

Jos innostusta löytyy niin kesällä kerhon pelaajia saattaa löytyä Pub Hukan tiloista pelailemassa, tietoa myös näistä ajankohdista päivitetään kerhon sivuille.

Kerhon sivuja päivitetään kesän aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.

Isot kiitokset Bowling 4 You -keilahallille kerhon käyttöön tarjotuista tiloista sekä Pub Hukalle harrastelijoiden turnauksen puitteista. Harrastelijoiden turnaus jatkuu myös kesällä ja seuraava turnaus pelataan Hukassa maanantaina 25.6.

Hyvää kesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti