sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Forssan kerhon pitkän pelin kierros 23.2.

Keskiviikkona 23.2. pelattiin Forssan Shakkikerhon pitkänpelin kierros. Pelaajia oli paikalla kahdeksan kappaletta joten pelejä saatiin pelattua neljä.

Jukka - Marko 0-1
Jukka avasi kuningassotilaalla johon Marko vastasi itselleen tutulla skandinaavisen puolustuksen avaussiirrolla d5. Jukka siirsi e-sotilasta eteenpäin jollain päästiin mustalle edulliseen ranskalaiseen puolustukseen jossa mustan valkoruutuinen lähetti on paremmin.
Musta sai varhain c-linjan itselleen daami-torni patterilla ja asemaetu takasi aktiivisen upseeripelin. Jatkossa valkea ei löytänyt parhaita vastasiirtoja ja musta realisoi etunsa kuningashyökkäyksellä. Koko piste Markolle

Pena - Raimo 0-1
Pena ja Raimo pelasivat pelin, jossa Pena pelasi Rf3, d3 ja sivustoi kuningaslähetin ja Raimo omalla patentillaan, jolloin päädytiin ns. epäsäännöllisen avaukseen. En ehtinyt tarkemmin seurata pelin kulkua, mutta Pena uhrasi upseerin ja saikin lupaavan näköisen hyökkäyksen, mutta lopulta Raimo sai puolustuksensa kuntoon ja vei koko pisteen.

Matias-Harri 0-1
Laudalla seurattiin pitkään espanjalaisen kidutuksen teoriasiirtoja. Harri joutui mustilla keskipelivaiheeseen siirtyessä hieman kömpelöön asemaan, kun jätti ratsunsa a5-ruutuun ehkä liian pitkäksi aikaa, ja mustan kehitys jäi jälkeen. Matias sai taiottua itselleen aloitetta kuningaspuolella, kuten espanjalaisessa usein käy, ja hyvin yhteen pelaavat upseerit antoivat lupauksia voittoasemasta. Sisukkaasti Harri kuitenkin jatkoi puolustautumista ja löysi keinon saada upseerit takaisin peliin. Matias sai haltuunsa muutamalla kekseliäällä siirrolla e-linjan, mutta ehkä oman sotilaan taakse jäänyt valkoruutuinen lähetti piti aseman mustalle pelattavana. Lopulta Harrin sisukkuus toi pisteen mustalle kun valkoiselle vielä edullisessa asemassa Matiakselta tippui aika.

Eikka - Asko 1-0
Asko pelasi Grunfeldin puolustusta, jossa Eikka valkeilla viivytti lyömistä d5-ruutuun. Näkemättä jäi missä vaiheessa Eikka jäi kokonaisen upseerin voitolle, mutta jonkun aikaa Askolla taisi olla korvausta upseerista ja peliä jatkettiin. Kun aseman sotkuista selvittiin, oli Eikalla lopulta torni enemmän ja Asko luovutti toivottaman peli.

Tilanne 6 kierroksen jälkeen:
Marko 5/7
Tapio 4/4
Pentti 4/5
Eikka 4/6
Harri 3½/6

Eino 2/4

Matias 2/5
Raimo 2½/3
Asko 1½/6

Jukka 1½/6

Jarkko 1/2
Juhani 1/2
Jorma 0/1
Samuli 0/1

Pertti 0/1
Tuomas 0/2
Tapani 0/2

torstai 17. helmikuuta 2011

Pikapeliturnaus 16.2.

Keskiviikkona pelattiin pikapeliturnaus hiukan pidemmällä 8+8 minuutin ajoilla. Pelaajia oli tavallista vähemmän, kahdeksan, joten se mahdollisti pidemmän peliajan.

Marko voitti turnauksen tuloksella 7/7, harvinaisesti täydellä pistepotilla. Marko oli kuitenkin parissa pelissä selvästi huonommassa asemassa, mm. Pentti oli laadun voitolla paremmassa asemassa, mutta aika loppui. Todistaa vain että välillä turnausvoittoon tarvitaan tuuriakin.
Pekka jatkoi hyviä pelejä ja oli toinen, pistemenetyksiä vain Markolle koko piste ja puolipistettä Juhanille. Pentti oli muutenkin vauhdissa ja sijoittui kolmanneksi viidellä pisteellä ja viidellä voitolla, vain pisteen päässä oli turnauksenkin voitto. Raimo sijoittui neljänneksi neljällä voitolla ja neljällä pisteellä, Juhanin seuratessa puolen pisteen päässä, Juhanin sijoitus siis viides.

Lopputulokset:
1. Marko 7/7
2. Pekka 5.5/7
3. Pena 5/7
4. Raimo 4/7
5. Juhani 3.5/7
6. Eikka 2/7
7. Harri 1/7
8. Asko 0/7

lauantai 12. helmikuuta 2011

Sarjakierroksen 12.2. tulokset
















KankSK-LoimSK I alkamassa.

Sarjakierroksella 12.2. Loimaan 1- ja 2-joukkue voittivat ottelunsa, kun puolestaan 3- ja 4-joukkue hävisivät kamppailunsa.

Kankaanpään Shakkikerho antoi kauden tiukimman vastuksen ja antautui vain niukin 2-1 numeroin. Avausvaiheen jälkeen tilanne näytti jo tasaiselta. Itse olin vastustajan aktiviteetin kuivahdettua jonkin verran paremmalla puolella. Aki oli saanut sisilialaisessa d4-ruudun ratsulleen Pekka Riihimäkeä vastaan ja mustan asema näytti lupaavalta. Marko oli puolestaan ryöstänyt Keijo Rajamäeltä kvaliteetin, mutta mustan vastapeli oli varsin kiusallisen näköistä. Pasi oli joutunut ottamaan slaavilaisen ja grunfeldin välimuodossa takasotilaan, jonka ansiosta Simo Granatilla oli hieman etua. Jarkko oli joutunut valkeilla hieman kiusallisen näköiseen asemaan, joka näytti kuitenkin olevan pidettävissä Seppo Uusi-Oukaria vastaan.

Ensimmäisenä päättyi Pasin peli, jossa Pasi siirtyi virheellisen arvion seurauksena hävittyyn sotilasloppupeliin.
Jarkko oli tarjonnut Uusi-Oukaria vastaan tasapeliä, mutta kankaanpääläinen halusi jatkaa. Lopussa Uusi-Oukari kuitenkin teki epäkorrektin tornin uhrauksen, jonka seurauksena vapaasotilas ei korottunutkaan vaan Jarkko pyydysti sotilaan sekä pisteen. Marko oli jo vaikeuksissa pelissään, koska vastus oli voittanut upseerin kahta sotilasta vastaan. Markon vastapeli pelotti vastustajan kuitenkin tyytymään ikuiseen shakkiin, ja tilanne oli kolmen pelin jälkeen 1-1.

Itse onnistuin aikapulavaiheessa pitämään lupaavan asemani edullisena, vaikka parhaat jatkot jäivätkin löytymättä. Aikapulassa Markku Viinamäki lopulta erehtyi, ja Loimaa siirtyi 2-1 johtoon.

Markon ja Jarkon kanssa lähdimme jo kotimatkalle Akin jäädessä pelaamaan epäselvää loppupeliä. Arviomme 50% tasapelimahdollisuudesta toteutui ja tasapelin myötä tuloksena niukka 2-1 voitto.



KankSK - LoimSK 1-2

Viinamäki Markku - Salo Tapio 0-1
Riihimäki Pekka - Nokso-Koivisto Aki ½-½
Rajamäki Keijo - Grek Marko ½-½
Granat Simo - Mellin Pasi 1-0
Uusi-Oukari Seppo - Hellström Jarkko 0-1


Kakkosjoukkue voitti vieraspelissään Lauttasaaren Shakkikerhon 0-3.

LauttSK 3 - LoimSK 2 0-3

Jalas Aaro - Erlund Kaj 0-1
Heimonen Arto - Brander Ilmari ½-½
Koivusalo Riku - Airola Matti ½-½
Kauppinen Janne - Koivumäki Marko 0-1
Liang Ville - Raitanen Pentti 0-1

Forssalaisille tutuista pelaajista Matille tasapeli ja Pentille voitto.

Turkulaiset olivat sarjanousun varmistaakseen liikkeelle vahvalla joukkueella ja voittivat nuorisojoukkueemme puhtaasti 5-0.

TuTS 3 - LoimSK 3 5-0

Linden Lari - Tuomola Tommi 1-0
Norri Roger - Nyman Oskari 1-0
Väntsi Timo - Nokso-Koivisto Valtteri 1-0
Hosia Akseli - Nyman Janne 1-0
Liimatainen Jero - Nokso-Koivisto Markus 1-0

Forssalaisten 4-joukkue joutui taipumaan vierasottelussaan Karjaan Uralle 3-1 numeroin.
Pisteistä vastasivat tasapelin pelannut Asko ja voittanut Matias.

KarjUra 2 - LoimSK 4 3-1

Vesanen Mauno - Norback Tapani 1-0
Salminen Jari - Kivimäki Raimo 1-0
Kevin Kurt - Paasikangas Eino 1-0
Fredriksson Kjell - Havumäki Asko ½-½
Holmqvist Reijo - Malinen Matias 0-1

perjantai 11. helmikuuta 2011

Pikapeliturnaus 9.2. 2011

Keskiviikkona 9.2. pelattiin tuttu pikapeliturnaus Forssan kerhoillassa 6+6 minuutin ajoilla. Pelaajia oli pariton määrä, joten Marko pelasi kahta pöytää, Tapion poissa ollessa.

Piristävästi voittajaksi saatiin tällä kertaa joku muu kuin Tapio tai Marko. Pekka, vaikka onkin tuore tulokas kerholla, on vahva veteraani-mestaripelaaja, joten sen huomioon ottaen voitto ei ole yllätys. Pekan pelimäärä elämänsä aikana on mahdollisesti suurempi kuin kaikkien muiden peli-illassa paikalla olleiden yhteensä, joten rutiinia ja taitoa häneltä löytyy. Pekka sai pisteitä 7/9, ainoat tappiot tulivat Markoa vastaan.
Marko 1 ja Marko 2 jakoivat kakkossijaa, Marko menetti mahdollisuutensa voittoon heti alkukierroksilla, kun toisella kierroksella ensin Harri ja Juhani voittivat Markon molemmilla laudoilla, ja seuraavalla kierroksella Raimo ja Eikka näyttivät myös Markolle kaapin paikan. Pisteitä Markolle molemmilla pöydillä 6,5/9.
Sijoilla 4. -8 oli hyvin tasaista ja erot olivat pienet, puolipistettä toiseen paikkaan olisi muuttanut sijoitukset täysin. Jarkko oli neljäntenä 4,5 pisteellä, niukasti edellä takana seuraavia Raimoa, Harria ja Penaa, joilla kaikilla oli neljä pistettä. 3,5 pisteellä kahdeksannen sijan vei Eikka.
Juhanin sijoitus oli yhdeksäs ja Asko oli kymmenes, Askon voitto tuli Eikasta.

Lopputulokset:
1. 7/9 Pekka
2. 6,5/9 Marko 1 ja Marko 2
4. 4,5/9 Jarkko
5.-7. 4/9 Pena, Raimo ja Harri
8. 3,5/9 Eikka
9. 3/9 Juhani
10. 1/9 Asko

Sarjakierros 12.2

Lauantain 12.2 sarjakierroksella I-joukkue matkaa Kankaanpään Shakkikerhon vieraaksi. KankSK on sarjassa kakkosena ja voitolla Loimaasta nousisi tasapisteisiin kanssamme. Maalieroa kankaanpääläiset eivät kuitenkaan pysty kirimään kiinni edes 5-0 voitolla, joten LoimSK I on lohkovoittaja huomisen tuloksesta huolimatta.

LoimSK II kohtaa vieraissa Lauttasaaren Shakkikerhon III-joukkueen. Kakkosjoukkueemme on lohkossaan mukavasti kolmantena viidellä pisteellä ja Lauttasaari on hännillä yhden tasapelin tuottamalla pisteelle.

LoimSK III eli nuorten joukkue matkaa vahvan TuTS III:n vieraaksi. Turkulaiset ovat lohkon jaetulla johtopaikalla kuudella pisteelle.

Loimaan 4-joukkue eli forssalaiset ovat Karjaan Uran 2-joukkueen vieraana. Karjaalaiset ovat Loimaan joukkueiden edellä kahden voiton antamalla neljällä pisteellä.

Pikapeliturnaus 2.2. 2011

Helmikuun ensimmäinen pikapeliturnaus pelattiin Bowling 4 You keilahallilla 2.2. 2011. Pelaajia turnauksessa oli 11, joten Tapio pelasi kahdella laudalla. Peliaika oli 6+6 min.

Huolimatta kahdesta laudasta ja tavallista lyhyemmästä ajasta, Tapio voitti toisella laudalla turnauksen häviöttömällä tuloksella, pisteitä 10,5/11. Marko tuli toiseksi pisteillä 9,5/11. Tapio oli kolmas toisella laudalla, kerholla harvemmin käyvän Pekan seuratessa perässä kahdeksalla pisteellä. Juhani pelasi vahvasti ja oli turnauksessa viides.

Lopputulokset:
1. Tapio 1 10,5/11
2. Marko 9,5/11
3. Tapio 2 8,5/11
4. Pekka 8/11
5. Juhani 6/11
6.-7. Raimo ja Harri 5/11
8. Pena 4,5/11
9.-10. Eikka ja Jarkko 4/11
11. Asko 1/11
12. Pertti 0/11

tiistai 8. helmikuuta 2011

Pitkän pelin kierros 26.1. 2011

Keskiviikkona 26.1. pelattiin Forssan kerhon sisäisen pitkän pelin turnauksen viides kierros. Viidestä pelistä kaksi päätyi tasapeliin ja kolme ratkaisuun, valkea voitti kaksi peliä ja musta yhden pelin.

Tulokset:
Marko - Jarkko
1-0

Pena - Eikka
1-0

Asko - Jukka
0.5 - 0.5

Harri - Raimo
0.5 - 0.5

Pertti - Matias
0 - 1

Pistetilanne 5 peli-illan jälkeen:



Tapio 4/4
Pentti 4/4

Marko 4/6
Eikka 3/5
Harri 2½/5

Eino 2/4

Matias 2/4
Raimo 1½/2
Asko 1½/5

Jukka 1½/5

Jarkko 1/2
Juhani 1/2
Jorma 0/1
Samuli 0/1

Pertti 0/1
Tuomas 0/2
Tapani 0/2

lauantai 5. helmikuuta 2011

Loimaan viikonlopputurnaus 5-6.2

A-ryhmän kärki:

1. Akseli Hosia 4/5
2-4. Lari Linden, Riku Koskinen, Aleksi Olander 3½/5

5. kierroksen parit

1 Linden Lari ( 3 ) - Koskinen Riku ( 3 ) ½-½
2 Ronka Erik ( 3 ) - Hosia Akseli ( 3 ) 0-1
3 Torkkola Henri ( 2.5) - Olander Aleksi ( 2.5) 0-1
4 Alho Sauli ( 2.5) - Auvinen Esa ( 2.5) ½-½
5 Mikkonen Harri ( 2 ) - Pietinen Pekka ( 2 ) ½-½
6 Liimatainen Jero ( 2 ) - Rantanen Veikko ( 1.5) 0-1
7 Puroila Sippo ( 1.5) - Vantsi Timo ( 1 ) ½-½
8 Haanila Erkki ( 1 ) - Vierjoki Timo ( 1.5) 1-0
9 Erlund Kaj ( 0.5) - Leino Pauli ( 1 ) 1-0


B-ryhmän kärki:
1. Pekka Vahtera 4½/5
2-3 Pentti Vesander ja Marko Koivumäki 4/5

Paras nuori B-ryhmässä Tommi Tuomola 3½/5

B-ryhmän 5 kierroksen parit

1 Valkama Eero ( 3 ) - Vahtera Pekka ( 3.5 0-1
2 Tuominen Kari ( 3 ) - Vesander Pentti ( 3.5) ½-½
3 Koivumaki Marko ( 3 ) - Akkanen Timo ( 3 ) 1-0
4 Kivimaki Raimo ( 2.5) - Tuomola Tommi ( 2.5) 0-1
5 Vuori Raimo ( 2 ) - Virta Aare ( 2 ) 0-1
6 Paunu Toivo ( 2 ) - Paasikangas Eino ( 2 ) 1-0
7 Tammi Tauno ( 2 ) - Nokso-Koivisto Marku ( 1.5) 1-0
8 Nyman Janne ( 1.5) - Nyman Oskari ( 2 ) 0-1
9 Takkinen Tibor ( 1 ) - Gronroos Jukka ( 1 ) 0-1
10 Valkama Arvo ( 1 ) - Nokso-Koivisto Valtt ( 1 ) 0-1
11 Louhi Tapio ( 1 ) - Valkama Heimo ( 0 ) 1-0