sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Forssan kerhon pitkän pelin kierros 23.2.

Keskiviikkona 23.2. pelattiin Forssan Shakkikerhon pitkänpelin kierros. Pelaajia oli paikalla kahdeksan kappaletta joten pelejä saatiin pelattua neljä.

Jukka - Marko 0-1
Jukka avasi kuningassotilaalla johon Marko vastasi itselleen tutulla skandinaavisen puolustuksen avaussiirrolla d5. Jukka siirsi e-sotilasta eteenpäin jollain päästiin mustalle edulliseen ranskalaiseen puolustukseen jossa mustan valkoruutuinen lähetti on paremmin.
Musta sai varhain c-linjan itselleen daami-torni patterilla ja asemaetu takasi aktiivisen upseeripelin. Jatkossa valkea ei löytänyt parhaita vastasiirtoja ja musta realisoi etunsa kuningashyökkäyksellä. Koko piste Markolle

Pena - Raimo 0-1
Pena ja Raimo pelasivat pelin, jossa Pena pelasi Rf3, d3 ja sivustoi kuningaslähetin ja Raimo omalla patentillaan, jolloin päädytiin ns. epäsäännöllisen avaukseen. En ehtinyt tarkemmin seurata pelin kulkua, mutta Pena uhrasi upseerin ja saikin lupaavan näköisen hyökkäyksen, mutta lopulta Raimo sai puolustuksensa kuntoon ja vei koko pisteen.

Matias-Harri 0-1
Laudalla seurattiin pitkään espanjalaisen kidutuksen teoriasiirtoja. Harri joutui mustilla keskipelivaiheeseen siirtyessä hieman kömpelöön asemaan, kun jätti ratsunsa a5-ruutuun ehkä liian pitkäksi aikaa, ja mustan kehitys jäi jälkeen. Matias sai taiottua itselleen aloitetta kuningaspuolella, kuten espanjalaisessa usein käy, ja hyvin yhteen pelaavat upseerit antoivat lupauksia voittoasemasta. Sisukkaasti Harri kuitenkin jatkoi puolustautumista ja löysi keinon saada upseerit takaisin peliin. Matias sai haltuunsa muutamalla kekseliäällä siirrolla e-linjan, mutta ehkä oman sotilaan taakse jäänyt valkoruutuinen lähetti piti aseman mustalle pelattavana. Lopulta Harrin sisukkuus toi pisteen mustalle kun valkoiselle vielä edullisessa asemassa Matiakselta tippui aika.

Eikka - Asko 1-0
Asko pelasi Grunfeldin puolustusta, jossa Eikka valkeilla viivytti lyömistä d5-ruutuun. Näkemättä jäi missä vaiheessa Eikka jäi kokonaisen upseerin voitolle, mutta jonkun aikaa Askolla taisi olla korvausta upseerista ja peliä jatkettiin. Kun aseman sotkuista selvittiin, oli Eikalla lopulta torni enemmän ja Asko luovutti toivottaman peli.

Tilanne 6 kierroksen jälkeen:
Marko 5/7
Tapio 4/4
Pentti 4/5
Eikka 4/6
Harri 3½/6

Eino 2/4

Matias 2/5
Raimo 2½/3
Asko 1½/6

Jukka 1½/6

Jarkko 1/2
Juhani 1/2
Jorma 0/1
Samuli 0/1

Pertti 0/1
Tuomas 0/2
Tapani 0/2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti