lauantai 22. tammikuuta 2011

Joukkue-SM sarjakierros 22.1.2011
















Neljäs sarjakierros pelattiin II- ja III-divisoonassa lauantaina 22.1. Loimaan 1-3 joukkueet pelasivat kotisalissa Ankkuripaikan tilausravintolassa. Viidentoista pelin ja yhteensä kolmenkymmenen pelaajan peluttamiseen tarvittiin jo loimaalaisten omiakin pelivälineitä.

Ykkösjoukkueen vieraana olivat Porin Shakinystävien kakkos-joukkueen pelaajat. Alussa pelit sujuivat tasaväkisen näköisesti, mutta keskipelin edetessä Loimaan pelaajien vahvuus alkoi erottua. Ensiksi Tapio onnistui mustilla neutraloimaan Jussi Kangasniemen aloitteen ja voitti hetken kuluttua sotilaan. Sotilaan menetyksen jälkeen valkean asema oli muutenkin hankala ja lisää materiaalitappioita seurasi. Marko johti seuraavana mustat värinsä voittoon. Aki Perhon torni joutui englantilaisessa harhateille ja laadun häviön myötä peli oli ohitse. Kolmen tunnin pelin jälkeen LoimSK I oli turvallisessa 2-0 johdossa.

Kaitsu oli hieman passiivisessa asemassa avauksen jälkeen, mutta onnistui ryöstämään Jari Torkkolalta laadun. Hetken kuluttua vastustajan vapaasotilas pakotti kuitenkin antamaan laadun takaisin. Vapaasotilas oli kuitenkin heikko ja sen voitettuaan Kaitsu johti joukkonsa voittoon. Pasi oli avauksen jälkeen vaikeuksissa shakkituomarina paremmin tunnettua Veikko Valoa vastaan. Veikolla oli jo kahden sotilaan etumatka, mutta sitten Pasin d-sotilas kuninkaan tukemana osoittautui ratkaisevaksi voimatekijäksi. Aki pelasi pidemmän kaavan mukaan. Keskipelissä Ari Savolan ranskalaista puolustusta vastaan Akilla oli hyvän näköinen asema, mutta sitten seurasi kaikenlaisia sekavuuksia. Ruudinsavun hälvettyä Akilla oli kuitenkin muutama sotilas enemmän ja loppupelissä Ari Savolan oli pian luovutettava. Puhdas 5-0 voitto LoimSK 1:lle, vaikka Ular lepäsikin tämän kierroksen.

Kakkosjoukkueella oli vastassa Åminnefors Schaklubb. Tammisaarelaiset kokivat ensimmäisen tappion Tommin käynnistäessä voimakkaan kuningashyökkäyksen Txe6-siirrolla, jonka lyöminen fxe6 olisi johtanut mattiin. Mustan kuningasasema heikentyi sotilaan voiton jälkeen nopeasti lisää, ja Tommi voitti nopeasti. Matin ja Markon pelit päättyivät mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen tasapeleihin. Matin vastustaja olisi loppupelissä voinut tavoitella vielä etua, mutta tyytyi rauhanomaisen ratkaisuun. Ilmari onnistui myös keskipelin iskujenvaihdossa voittamaan vastustajalta upseerin ja varmisti LoimSK II:n tavoittamattoman 2-0 johdon. Viimeiseksi päättyneessä pelissä Jouni Suikki taisteli loppupelissä sitkeästi, muttei pystynyt välttämään tappiota.

Kolmosjoukkue kohtasi tasokkaan Paimion Shakkikerhon. Rutinoituneet paimiolaiset voittivat 4-0, ja tasapelin kamppaili Juhani Heikkilää vastaan loimaalaisista Markus.

Nelosjoukkue matkasi Saloon kohtaamaan paikallisen kolmosjoukkueen. Salolaiset olivatkin tällä kertaa vahvalla joukkueella liikkeellä ja Eikan tasapeli Antti Virtasta vastaan oli nelosjoukkueen ainoa saalis 4-0.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti